1960 - 2010  Hotelli Laanihovi

Laanilan tunturimajan historiaa

LAANILAN TUNTURIMAJA

Jatkosodan erään välirauhaehdon täyttäminen, saksalaisten sotajoukkojen poistaminen Lapista, aiheutti Lapin siviiliväestölle pakkoevakuoinnin Etelä-Suomeen. Suurimman kärsimyksen se aiheutti lapsille, jotka aliravitsemuksen johdosta altistuivat erilaisiin sairauksiin. Erityisesti tuberkuloosi oli silloin pienten lasten uhkana. ”Tämä  Suomen  kansa on lukumäärältään liian pieni. Se on monissa äsken käydyissä sodissa menettänyt runsaasti parasta ihmisaineestaan. Meillä ei ole varaa sallia lasten tuhoutua, vaan päinvastoin,  kaikki se mitä voidaan tehdä lasten parhaaksi, on tehtävä”. Tämä oli maaherra Uuno Hannulan keskeinen ajatus hänen johtaessaan läänissä jälleenrakennusta. Tästä ajatuksesta syntyi 18.11.1948 perustettu Lapin Lasten Ystävät – niminen yhdistys. Perustajina Uuno Hannulan lisäksi olivat professori Arvo Ylppö sekä pääjohtaja Oskari Reinikainen. Yhdistyksen päätehtävänä oli Lapin lasten sairaalahoidon tukeminen ja toiseksi tehtävänä oli lasten ja nuorison kesäleiritoiminnan järjestäminen terveellisessä tunturi-ilmastossa.

Sopivaksi retkeilytoiminta-alueeksi  katsottiin  alue Kaunispään eteläpuolelta Luttojoen latvahaaran länsipuolelta. Tältä alueelta Metsäntutkimuslaitos vuokrasi toukokuussa 1952 yhdistykselle 1,5 hehtaarin suuruisen maa-alueen toipilasmajan rakentamista varten. Lisäksi vuokrasopimukseen kuului hehtaarin maa-alue Vahtamapään tunturin pohjoisrinteellä olevan lammen rannalta uinti- ja saunapaikkaa varten.

Yhdistys asetti rakennustoimikunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin kauppalanjohtaja Lauri Kaijalainen ja jäseniksi ylilääkäri Ilkka Väänänen, toimitusjohtaja Reino Honkanen ja talouspäällikkö Niilo Koskela. Rakennusmestari Paavo Patopuro laari piirustukset päärakennuksesta, joka sisälsi noin 40 hengen majoitustilat, ruokasalin, keittiötilat sekä retkeilyvälineiden kuivaushuoneet. Lisäksi rakennussuunnitelmaan kuului hirsinen talonmiehen asunto, hirsirakenteinen saunarakennus, jossa saunatupa ja tilat 8 hengen majoitusta varten. Koska alueella ei ollut vesi- eikä viemäriverkostoa, eikä sähkövoimaa, oli rakennussuunnitelmaan otettava myös halkovaraston ja käymälärakennuksen rakentaminen. Vesihuoltokin oli jätettävä Luttojoesta käsipelillä siirrettävän vesihuollon varaan.

Sodan hävittämien liikenneyhteyksien korjaaminen ja rakennustarvikkeiden puute viivästyttivät rakennustöiden alkua niin, että vasta heinäkuussa 1952 päästiin paaluttamaan rakennusten paikat. Inarin Kirakkakönkään voimalaitostyömaalta tuotu 21,5 t raivaustraktori avasi tieväylän 4-tieltä rakennuspaikalle. Hirsirakennukset saatiin valmiiksi jo ennen lumen tuloa ja loput rakennukset keväällä 1953. Tunturimajan toiminta pääsi osittain alkuun jo vuoden 1953 maaliskuussa. Vuoteen 1957 mennessä rakennustöitä täydennettiin niin, että alueelle saatiin majoitustilat 58 hengelle. Myös  rakennettiin oma sähkövoima-asema, josta saatiin kaikkiin rakennuksiin sekä voima omaan pumppulaitokseen, joka pumppasi veden Luttojoesta tunturimajaan ja huoltorakennuksiin. Kallioisen maasto johdosta vesijohto rakennettiin lämpöeristettynä maanpinnalle, se pysyi sähkölämmityksen avulla sulana kovillakin pakkasilla. Rakennustyön kustannuksiin saatiin avustuksia Raha-automaattiyhdistykseltä ja Valtion Urheilulautakunnalta. Osa kustannuksista jouduttiin kuitenkin  rahoittamaan myös lainoilla.

Laanilan tunturimajan majoitustoimintaa varten vahvistettiin oma järjestyssääntö. Siinä todettiin mm. että Laanilan tunturimajan tarkoituksena oli edistää ja kehittää hiihto- ja retkeilytoimintaa sekä tehdä mahdolliseksi vähävaraisten Lapin lasten kesäleiritoiminta terveellisessä tunturi-ilmastossa. Vuosien 1953 – 1957 ajan tunturimaja oli kevätkauden hiihtäjien vilkkaassa käytössä sekä Saariselän tuntureille suuntautuvien hiihtoretkien tukikohtana. Kesäisin kävi  tunturimajalla myös runsaasti matkailijoita, jotka ihastuivat luonnonkauniiseen ympäristön ja erämaan rauhaan. Pimeimmän syksy ja sydäntalven tunturimaja oli suljettuna.

Tuona aikana Saariselän alueelta oli käytettävissä vain epätarkkoja 1:100 000 mittakaavassa olevia taloudellisia karttoja. Niiden tarkkuutta kuvasi  lausahdus: ”suen hännällä huitaistu”. Tarkkojen karttojen puute vaikeutti suuresti retkeilytoimintaa. Yhdistys saikin hankittua puolustusvoimilta ilmakuvat, joiden perusteella yhdistyksen kustantamana piirrätettiin ja valokopioitiin alueesta tarkat 1: 20 000 retkeilykartat.

Syksyllä 1957 tunturimajan rakennukset vuokrattiin puutavarahankintaliikkeen käyttöön. Tammikuussa 1958 tulipalo tuhosi täydellisesti päärakennuksen. Tunturimajan toiminnan aikana Virkamiesliitto rakennuttanut oli rakennuttanut läheisyyteen jäsenistölleen jonkun verran majoitustiloja. Kun päärakennus tuhoutui tulipalossa, ilmoitti Virkamiesliitto halukkuutensa alueen ostamiseen. Tulipalossa säilyneet hirsinen talonmiehen asunto, lautarakenteinen talousrakennus ja Luttojoen rantatörmällä oleva hirsinen sauna- ja majoitusrakennus (’nykyinen Metlan maja ’- kesäkuu 2010) sekä vuokra-oikeus maa-alueeseen myytin vuonna 1959 Virkamiesliitolle (’ jolta nämä Virkamiesliiton konkurssin jälkeen siirtyivät Sava Groupille ja tunnetaan edelleen  Saariselän Tunturihotellina’ – kesäkuu 2010).

Tunturimaja ”Piispan mutkan” maastoon – Laanihovin historia alkaa

Lapin Lasten Ystävät -yhdistyksellä oli suuria taloudellisia vaikeuksia tulipalossa tuhoutuneen tunturimajan ylläpitämisessä. Eihän majan ylläpidon tuloilla tahdottu saada rakennuslainojen korkoja edes maksetuksi. Yhdistyksen kevätkokous v. 1958 kuitenkin katsoi, että on ”moraalinen” velvollisuus sijoittaa palovakuutusrahat uuden tunturimajan rakentamiseen. Varoittaviakin ääniä kyllä kuului. Eihän yhdistyksen toimintaa varten ollut yhtään palkallista työntekijää, kaikki yhdistyksen toiminta perustui palkattomiin harrastajavoimiin. Kaikesta huolimatta yhdistys päätti vuonna 1958 vuokrata Metsäntutkimuslaitokselta 2,5 hehtaarin suuruisen maa-alueen, joka sijaitsee 260 km Rovaniemeltä nk. Piispan mutkan maastossa. Samanaikaisesti tehtiin päätös uuden tunturimajan rakentamisesta (’nykyisin Hotelli Laanihovi ’ kesäkuu 2010), jolloin rahoituksen pesämunana olisi palovakuutus-korvauksesta saadut varat.

Rakennussuunnitelman laati arkkitehtiylioppilas Pentti Heino. Valmistunut suunnitelma sisälsi ajanmukaiset ravintolatilat, viihtyisät oleskelutilat takkahuoneineen, majoitustilat 58 hengelle, saunaosaston suihkuineen, retkeilyvarusteiden huoltotilat sekä talonmiehen ja majan hoitajan asunnot. Uusi, ajanmukainen tunturimaja valmistui keväällä 1960.

Vuonna 1959 Inarin kunnan sähkölaitoksen taholta ilmoitettiin, että sähkölaitos tulee vetämään voimajohdon tunturialueelle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.  Rakennustoimintaan ryhdyttäessä antoi valtiovalta myös  lupauksia vuosittain jatkuvista rakennusavustuksista. Työn valmistuttua todettiin, ettei lupauksilla ollutkaan katetta ja huomattava osa rakennuskustannuksista jouduttiin lainoittamaan.

Yhdistys saa olla kiitollinen siitä, että onnistui palkkaamaan rakennustyön valvojaksi rakennusmestari Juho Toikkasen. Hänen kokemuksensa vaikeissa rakennusolosuhteissa sekä monimuotoinen ammattitaito ratkaisivat monet  pulmat aina vesihuollosta lähtien. Tuohon aikaan sattunut nopea inflaation kehitys, vaikeat työolosuhteet ja se, että jouduttiin rakentamaan oma sähkövoima-asema, nostivat alkuperäistä rakennuskustannusarviota yli 30%.

Jo ensimmäisenä toimintavuonna selvisi, että tunturimajan tuotolla ei saada peitettyä edes rakennuslainojen korkoja. Eräs tuoton lisäyksen keino olisi ollut anniskeluoikeuksien saaminen.  Yhdistys ei kuitenkaan halunnut tähän mennä, koska se olisi ollut vastoin nuorison ryhtileiritoiminnan periaatteita. Koska yhdistyksen toiminta perustui vapaaehtoisiin palkattomiin harrastajavoimiin, totesi johtokunta lopulta, että tunturimajan ylläpito ei tällaisella organisaatiolla pysy taloudellisesti pystyssä. Niinpä tämä, tuskalla ja vaivalla pystyyn saatu tunturimaja myytiin vuonna 1961 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piirille, joka ammattitaitoisen  matkailuun perehtyneen työvoiman puutteen takia joutui lopulta myymään tunturimajan Suomen Matkailuliitolle.

Lapin Ystävät ry

Vuonna 1959, uuden tunturimajan rakennussuunnitelmaa laadittaessa, yhdistyksen piirissä todettiin, että lasten sairaalahoidon järjestäminen on uudella lainsäädännöllä turvattu, joten tämä asia ei enää tarvitse suoranaista vapaaehtoista tukea. Yhdistyksen sääntöjä päätettiinkin muuttaa ja nimestä poistaa sana ”Lasten”. Vuodesta 1960 lähtien yhdistys onkin toiminut nimellä Lapin Ystävät ry. Se pieni ylijäämä mikä yhdistykselle jäi tunturimajan myynnistä, päätettiin käyttää erämaakämpän rakentamiseen Lemmenjoen pohjoispuolelle Serappijärven rantaan. Kaksi huonetta ja saunan käsittävä kelokämppä valmistui 1964. Se ehti palvella retkeilijöitä yli kaksikymmentä vuotta. Tämä erämaakämppä paloi salaman sytyttämänä 1987. Kämppä ei silloin enää ollut yhdistyksen omistuksessa. Palovakuutus ja kunnossapitomaksut olivat vuosittain melkoiset, eikä tuloja ollut. Ratkaisu tehtiin v. 1981, jolloin kämppä päätettiin myydä muodollisesta kauppahinnasta, lähinnä ylläpitovelvoitetta vastaan, Lapin mielisairaanhuoltopiirin kuntainliitolle terveydenhoitohenkilökunnan erämaaretkeilyn tukikohdaksi. Saaduilla vakuutusrahoilla kuntainliitto on ilmoittanut rakennuttaneensa henkilökunnalle virkistysmajan Inarinjärven rannalle.

Lapin Ystävät ry yhdistyksenä ei ole enää toiminut vuosikausiin. Tällaista yhdistystä ei enää tarvita – kaikki on muuttunut poliittiseksi markkinataloudeksi.

Rovaniemellä, tammikuussa 1992  Niilo Koskela, Lapin Ystävät ry, puheenjohtaja

J.K. Oikeusministeriö on 6.7.1003 hyväksynyt Lapin Ystävät ry:n purkautumisen yhdistysrekisteriin, joten em. yhdistys on lakannut olemasta. 15.12.1995  Niilo Koskela

ARVO HENRIK YLPPÖ

Syntyi 27.10.1887 Akaalla (ny. Toijala) maanviljelijäperheeseen.   Kuoli 28.1.1992 Helsingissä.

Koulutus

yo 1906 Tampere
LL 1914, LKT 1914
Lastentautien erikoislääkäri 1919
Lastentautiopin dosentti 1919−1921 HY

Ura

Lääkärinä 1913−1920 Berliinissä Kaiserin Auguste-Victoria Haus -lastentautien tutkimuslaitoksessa.
Apulaisopettaja HY lastentautien klinikassa 1920−21.
Henk.koht. ylim. prof. 1921−1925, lastentautiopin professori HY 1925−1957.
Lastenlinnan sairaalan ylilääkäri 1920−1963.

Luottamustehtäviä ja huomionosoituksia mm.:

- Useimpien Euroopan maiden ja USA:n lastenlääkäriyhdistysten kunniajäsen
- WHO:n äitiys-, keskos- ja lastenhoidon asiantuntija 
- Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen 
- Helsingin kaupungin lastensuojelultk 1927−1971
- Lääketehdas Orionin johtoelimissä 1929−1971
- Mannerheimin lastensuojeluliiton keskushallituksen puheenjohtaja 1920−1960

Arkkiatri

Arkkiatrin arvonimen voi saada lääkäri, joka sekä ammatissaan että yksityishenkilönä nauttii lääkärikunnan ja koko kansan varauksetonta luottamusta. Kun Arvo Ylpöstä vuonna 1952 tuli maamme järjestyksessä kymmenes arkkiatri, hänellä oli jo takanaan erittäin mittava tiedemiehen ja käytännön lääkärin ja terveysvaikuttajan ura. Arkkiatrina Ylppö ehti olla 40 vuotta kuolemaansa saakka vuonna 1992.

Tutkimustoiminta

Arvo Ylppö oli hämmästyttävän lahjakas tutkija. Vastasyntyneen keltatautia koskevan väitöskirjansa hän sai valmiiksi puolessatoista vuodessa. Keskoslapsia koskevassa tutkimustyössä Ylppö oli pioneeri, jonka tulokset saavuttivat mainetta ympäri maailmaa. Hän julkaisi uraauurtavia tutkimuksia lasten, erityisesti vastasyntyneiden taudeista ja aineenvaihdunnasta.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Lastenlinna

Palattuaan Suomeen vuonna 1920 Arvo Ylppö alkoi Saksan kokemustensa innoittamana voimakkaasti kehittää maamme lasten terveydenhuoltoa. Hän sai tukijoikseen vapaaherratar, ylihoitaja Sophie Mannerheimin ja tämän veljen, kenraali C.G.E. Mannerheimin sekä muita kansallisia merkkihenkilöitä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin jo syksyllä 1920. Sen omistukseen siirtyi silloinen pieni Lastenlinna, josta Ylppö ylilääkärinä kehitti terveyssisaria, kouluhoitajia ja lastenhoitajia valmistavan koulutuslaitoksen.

Neuvoloiden perustaja

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ryhtyi kehittämään äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa. Neuvolaverkosto kattoi jo suurimman osan maata, kun se siirtyi vuonna 1944 kuntien vastuulle. Neuvoloiden tehtävänä oli neuvonnan ja rokotusten ohella sairauksien ja vammaisuuden varhainen toteaminen. Tieto järkevän lastenhoidon perusteista levisi ja lasten hoito tehostui. Imeväisiän kuolleisuus laski Suomessa maailmanennätystasolle, ja neuvolajärjestelmämme sai runsaasti kansainvälistä huomiota.

Terveyskasvattaja

Ylppö havaitsi jo varhain terveyskasvatuksen merkityksen väestön terveydentilan kohentajana. Ylppö oli ahkera kirjoittaja ja vaikuttaja, joka osasi käytännönläheisesti opettaa ihmisille terveellisiä elämäntapoja. Hän oli myös itse elävä esimerkki oppiensa tehosta.

Arvo Ylpölle myönnettiin poikkeuslupa toimia Helsingin yliopiston lastentautien professorina 70-vuotiaaksi saakka. Kerrotaan, että kansleri olisi perustellut lisäajan myöntämistä Ylpön rautaisella kunnolla, minkä tämä oli todistanut mm. rekkivoimistelulla.

Arvo Ylppö oli kuulijansa valloittava puhuja, jonka esityksille oli ominaista älykäs huumori. Ylpön valistustyö ei koskenut vain terveyttä, vaan hän käsitteli muitakin lapsiin, kasvatukseen ja perheisiin liittyviä asioita. Ravitsemustietouden ohella hän korosti, että aterioiden tulee olla perheille myös yhdessäolon ja seurustelun hetkiä. Hän oli väsymätön lasten ja lapsiperheiden puolestapuhuja. Ylpön lausahdus ”Lapset tuovat ilon elämään” kuvaa hyvin koko hänen elämäntyötään.

Viimeisessä artikkelissaan Lapsemme-lehdessä vuonna 1987 Ylppö toi esiin huolestumisensa nykyajan lasten tilanteesta, kun vanhemmilla ei ole aikaa, sisaruksia ei ole ja opettajistakin on tullut vain tiedon jakajia.

Lääkäritalon peruskiven muuraaja

Arvo Ylppö toimi ensimmäisenä muurarina Lääkäriliiton toimitalon peruskiven muuraustilaisuudessa 5.5.1987. Peruskivi on siis aivan lähellä paikkaa, johon Arvo Ylpön muistomerkkiä nyt suunnitellaan.

Harrastukset

Kalastus ja skruuvi.

Naimisissa

1) Aino Wegelius vuodesta 1925, k. 1942
2) LL Lea o.s. Jokelainen s. 1919 vuodesta 1950 alkaen.

Lapset

Heikki 1926 k., Kaisa 1927, Alli 1951, Into 1952, Jukka 1955 ja Seppo 1958.

Arvo Ylppö ihmisenä

Lukuisista huomionosoituksista huolimatta Arvo Ylppö säilytti nöyrän ja ystävällisen suhtautumisen ihmisiin. Jokainen Ylpön tavannut aisti hänen läsnäolostaan säteilevän positiivisen sympaattisen karisman. Siksi Arvo Ylpöstä tuli − ei vain lääkärikunnan kunnioitetuin jäsen − vaan koko Suomen kansan arkkiatri.

Lähde:Kouvalainen K. Suomen Lääkäril. 1987; 52 Arkkiatri Arvo Ylppö 100 vuotta -erikoisnumero 30B

LAANILAN YSTÄVÄT r.y.

KATSAUS YHDISTYKSEN HISTORIAAN

Vuonna 1948 professori Arvo Ylppö yhdessä maaherra Uuno Hannulan ja pääjohtaja Oskari Reinikaisen kanssa perustivat yhdistyksen nimeltä Lapin Lasten Ystävät. Myöhemmin (v.1960) nimi lyhennettiin muotoon Lapin Ystävät ry.

Yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin Lapin lasten sairaanhoidon tukeminen sekä kesäleiritoiminnan järjestäminen terveellisessä tunturi-ilmastossa. Leiri- ja retkeilyalueeksi valittiin jo vuonna 1950 Kaunispään-Saariselän tunturialue. Ensimmäinen tukikohta rakennettiin Luttojoen varteen, Kaunispään eteläpuolelle. Kesäisin majalla järjestettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piirin kanssa lasten virkistysleirejä ja kevät- ja syksykaudet maja oli turistien - hiihtäjien ja vaeltajien vilkkaassa käytössä. Sydäntalven ajan maja pidettiin suljettuna.

Vuonna 1958 tulipalo tuhosi päärakennuksen täydellisesti. Heti samana vuonna tehtiin kuitenkin jo päätös uuden majan rakentamisesta, nyt aivan Rovaniemi - Ivalo -tien varteen, ns. Piispanmutkan maastoon. Uuteen majaan rakennettiin viihtyisät ravintola- ja oleskelutilat, saunaosasto, retkeilyvälineiden huoltotilat sekä majoitushuoneita 58 hengelle. Välittömään yhteyteen valmistuivat myös majanhoitajan ja talonmiehen asunnot. Tunturimaja valmistui keväällä 1960. Majoitustoimintaa varten vahvistettiin järjestyssääntö, jossa todettiin, että Laanilan Tunturimajan tarkoituksena on edistää ja kehittää hiihto- ja retkeilytoimintaa sekä tukea vähävaraisten Lapin lasten kesäleiritoimintaa.

Varsin pian kuitenkin kävi selväksi, että tunturimajan tuotoilla ei saatu peitettyä edes rakennuslainojen korkoja. Anniskeluoikeuksien hakeminen olisi saattanut tuoda kaivattua lisätuloa, mutta tämä oli vastoin nuorison ryhtileiritoiminnan periaatteita... Niinpä sitten maja myytiin. Vuonna 1961 omistajaksi tuli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri. Vuonna 1975 Laanihovi-niminen tunturimaja siirtyi matkailualan ammattilaisten käsiin, Suomen Matkailuliiton omistukseen. Ja jälleen omistaja vaihtui vuonna 1983, kun Virkamiesliitto osti paikan. Nykyisille omistajilleen Laanihovi siirtyi vuonna 1991.

Vuosien myötä Laanilan ja Saariselän alueen rakennustoiminta oli kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Nykyään alue on tuhansia vuodesijoja käsittävä matkailukeskus - joka jatkaa kasvuaan!

Laanihovi on kautta vuosien houkutellut alueelle enenevässä määrin Lapin luonnossa liikkumisesta innostuneita ihmisiä. Niinpä tunturimajan palvelut ovat vuosien saatossa muuttuneet ajan vaatimusten mukaiseksi täyden palvelun hotellitoiminnaksi, joka sekin on lisännyt paikan vetovoimaa. Eikä tässä tehtävässä lainkaan vähäisimpänä ole ollut yksittäisen, innokkaan matkailijan ehdotuksesta alkanut menestystarina; monotanssit! Päivän ulkoilun jälkeen on mukava vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia saman henkisten ihmisten kanssa. Ja mikä siihen tarjoaisi paremman tilaisuuden, kuin iloiset iltapäivätanssit. Ei parfyymiä eikä partavettä, ei korkokenkiä eikä solmioita - vaan jalassa kumisaappaat - tai niinkuin nimikin viittaa: hiihtomonot - selkä hiestä märkänä, pipo päässä ja posket liikunnan riemusta punaisina - iloisen musiikin tahtiin tanssien!

Jotain samankaltaista oli varmasti mielessä niillä muutamalla aktiivisella Laanilan kävijällä, jotka ajatuksenaan koota näitä samanhenkisiä ihmisiä muutaman kerran vuodessa kokoon, päättivät perustaa yhdistyksen. Perustamiskokous pidettiin pikkujoulujen merkeissä Lempäälän Kanavalla 11.12.1993 - oli syntynyt Laanilan Ystävät ry.

Toiminnan tarkoitukseksi kirjattiin Lapin ja Laanilan perinteiden vaalimisen, retkien, juhla-, huvi- ja esitelmätilaisuuksien järjestämisen jäsenilleen. Tällä toiminnalla haluttiin samalla tukea Lapin ja Laanilan alueen tunnetuksi tekemistä ja alueen palveluiden säilymistä.

Lähde: Laanilan Ystävät web-sivut